Youpret on perustettu halusta auttaa yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Ilman yhteistä kieltä pienetkin asiat voivat kasvaa elämässä ylittämättömiksi esteiksi.
Uskomme aidosti liiketoiminnan muutosvoimaan. Yhdessä voimme määritellä yritysvastuun uuden kestävämmän tason, kun keskitymme sanahelinän sijaan konkreettisiin tekoihin ja kiistattomasti todennettuihin tuloksiin.
Haluamme saada aikaan muutoksen parempaan yhteiskunnassamme. Vaikutamme erityisesti seuraavien sidosryhmien kautta.
Autamme kaikkia Suomeen saapuvia oman roolin löytämisessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ymmärretyksi tulemisella on keskeinen rooli kotoutumisessa ja ihmisen perustarpeiden täyttämisessä. Tulkkimme auttavat ihmisiä sanomaan sen mitä he haluavat, eivät vain sitä mitä he osaavat.
Kohtaamme kriisien keskeltä pakenevia ihmisiä, ja autamme perusasioinnissa päivittäisissä tilanteissa. Meille toisen ihmisen inhimillinen kohtaaminen on aina tärkeintä.
Suomalaiset yritykset tarvitsevat kansainvälisiä osaajia, joten ihmisten onnistunut kotoutuminen on tärkeää Suomen kilpailukyvyn kannalta.
Toteutamme päivittäin yli 1 200 tulkkaustoimeksiantoa, ja tulkkaamme yli 120 eri kielelle. Youpretin tulkeista löytyy koulutettuja mielenterveystulkkeja, jotka ovat erikoistuneet traumoja kohdanneiden henkilöiden tulkkaamiseen.
Tarjoamme työmahdollisuuksia kaikille etniseen taustaan, sukupuoleen tai muihin henkilökohtaisiin tekijöihin katsomatta. Oma teknologiamme mahdollistaa tulkkaus- ja käännöstoimeksiantojen jakamisen tasapuolisesti.
Teemme kielialan ammattilaisten tekemän merkityksellisen työn aiempaa näkyvämmäksi ja arvostetummaksi. Toimimme alan suunnannäyttäjänä kehittäen uusia, parempaan työelämään johtavia standardeja koko kielialalle.
Konkreettisina toimenpiteinä olemme järjestäneet työllistymiskoulutuksia, joiden kautta on kymmenet kansainväliset osaajat ovat löytäneet työpaikan. Maksamme tulkkien ja kääntäjien palkkiot reilusti ja läpinäkyvästi.
Olemme kehittäneet oman Youpret Academy -oppimissovelluksen, jonka avulla tulkkimme voivat kasvattaa osaamistaan tulkkausalasta ja tulkkausten aihepiireihin liittyvistä asioista maksutta.
Olemme työpaikka, jossa erilaisuutta arvostetaan ja jossa jokainen voi olla täysin oma itsensä. Kyselyn mukaan työntekijämme arvostavat Youpretin yhteishenkeä, tasapuolista kohtelua, vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksia, omaa teknologiaa ja työn merkityksellisyyttä.
Konkreettisina toimenpiteinä tarjoamme työ- ja harjoittelupaikkoja henkilöille, joilla on muuten vaikeuksia löytää sellaista (esimerkiksi maahanmuuttajat ja pitkäaikaistyöttömät).
Edistämme aktiivisesti koko Youpret-yhteisön monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallistamista muun muassa rekrytoinnin, koulutusten, Youpret Academyn sekä työntekijän ja kulttuurikäsikirjojen avulla.
YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitetta tarjoavat globaalin viitekehyksen, jonka avulla yritykset voivat suunnitella ja toteuttaa toimenpiteitä kestävän kehityksen edistämiseksi.
Youpretin vaikutus on suurin seuraavissa viitekehyksen tavoitteissa:
Läpinäkyvyys on meille keskeinen arvo, joten haluamme julkisesti kertoa toiminnastamme ja käytännöistämme, ja haastamme myös muita tekemään saman.
Vastuullisuusraporttimme antaa kattavan kuvan sitoumuksestamme paremman tulevaisuuden luomiseen.
Arvostetun vastuullisuussertifikaatin saavuttamiseksi olemme käyneet läpi vaativan arviointiprosessin sosiaalisen, taloudellisen sekä ympäristövastuumme suorituskykyyn ja läpinäkyvyyden osalta.
B Corp -sertifikaatti ei silti ole maaliviiva, vaan matkan alku, jolla sitoudumme käyttämään liiketoimintaamme positiivisena muutosvoimana ja parantamaan vaikutustamme jatkuvasti.
Olemme koostaneet kulttuurikäsikirjaamme keskeisiä periaatteita toimintatavoistamme. Käsikirjan avulla voit tutustua tarkemmin siihen, kuinka pyrimme luomaan parempaa työelämää ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa meille kaikille.
Jos sinulla on mielessä parannusehdotuksia tai kysymyksiä Youpretin vastuullisuuteen liittyen, ota yhteyttä Neaan niin keskustellaan lisää!
Nea työskentelee Youpretilla Markkinointi- ja viestintäpäällikkönä. Työssään hän nauttii erityisesti yhteistyöstä kollegoiden, tulkkien, asiakkaiden, kumppaneiden ja vaikuttajien kanssa, sekä yrityksen vastuullisuuden kehittämisestä ja hyödyllisten sisältöjen luomisesta. Nea on kolmen tyttären äiti, innokas penkkiurheilija ja keväthangilla hiihtäjä.