Palattuaan Irlannista vuonna 2008 Tuomas aloitti opinnot iltalukiossa, koska halusi parantaa englannin kielen taitoaan. Se oli lopulta koko hänen elämänsä mullistava päätös.

– Innostuin opiskelusta palavasti. Minusta oli mahtavaa, kun illalla luettiin kymmeneen saakka psykologiaa ja keskusteltiin asioista. Olisin voinut jatkaa niitä keskusteluja läpi yön.

Tuomas opiskeli itselleen muutamassa vuodessa töiden ohella ylioppilastutkinnon huippupaperein. Itselleen merkittävimpänä suorituksena hän pitää lyhyestä portugalista saamaansa eximiaa.

– Sain kirjoittaa sen ylioppilaskirjoituksissa, vaikken ollut virallisesti opiskellut kieltä, vaan oppinut sen itse.

Lopulta kielet ja katsomusaineet veivät miehen niin täysin mennessään, että hän haki Helsingin yliopistoon lukemaan englannin kieltä. Tuomas oli juuri saanut työpaikan energiayhtiön asiakaspalvelusta, kun hän kuuli päässeensä sisään.

– Olin 34-vuotias eli viitisentoista vuotta muita vanhempi ja lisäksi mies, ja tunsin oloni täysin ulkopuoliseksi. Se ei toisaalta ollut minulle vieras tunne aiemmastakaan elämästä, hän hymyilee.

Motivaatio kuitenkin kantoi, ja lopulta Tuomas luki itsensä englannin kielen maisteriksi neljässä vuodessa. Sivuaineina hän opiskeli portugalia, psykologiaa, uskontoa, filosofiaa ja elämänkatsomustietoa. Englannin kielessä, kuten kielissä muutenkin, suuntautumisvaihtoehdot olivat opettaja, kääntäjä tai tutkija. Tuomas päätti erikoistua opettajaksi. Iltalukion englannin kielen opettaja oli ollut hänen lempiopettajansa, ja tämä tuntui hyvältä roolimallilta omaa uraa ajatellen.

Tuomaksella oli myös toisenlaisia kokemuksia opettajista. Kerran yliopiston portugalin tunnilla opettaja kysyi opiskelijoilta, olivatko nämä heränneet aamulla homoseksuaaleina. Tuomasta kysymys tietenkin absurdiudessaan nauratti, mutta se kertoi myös suuremmasta ongelmasta.

– Hän ei tietenkään tarkoittanut kysyä seksuaalisesta suuntautumisestamme, vaan käytti sanaa, joka tarkoitti eurooppalaisessa portugalissa ihan muuta kuin eteläamerikkalaisessa. Hänen kulttuuritietämyksensä ei siis ollut kovin hyvä.

Tuomas muistuttaa, että eurooppalainen ja eteläamerikkalainen portugali ovat kuin suomen ja viron kielet; ne ovat eriytyneet toisistaan käytännössä kokonaan omiksi kielikseen.

– Kielen parissa työskentelevän pitäisi ymmärtää tällaiset kulttuurien väliset erot ja ottaa ne huomioon väärinkäsitysten välttämiseksi.

Tulkkina Tuomas kokee tärkeänä pitää huolta siitä, että hänen oma kulttuuritietämyksensä on ajan tasalla. Se tarkoittaa aktiivista asioiden seuraamista ja itsensä kehittämistä.

Tuomaksen mukaan tulkin – jos kohta ehkä ihmisen ylipäätään – tärkein ominaisuus on joustavuus. Kun on tekemisissä ihmisten ja sanojen kanssa, on tärkeää pystyä lukemaan tilannetta ja sopeutumaan siihen. Jos toinen itkee, pehmennä ääntä, hän neuvoo.

– Merkitys on paljon muutakin kuin sanat, äänensävyt, -painot ja tahti. Kuka tahansa voi opiskella laajan sanavaraston; hyvä fiilis tulkkaustilanteesta vaatii kohtaamisen, ja kohtaaminen vaatii ihmissuhdeosaamista. Tämä pätee, olipa kyse asiakkaasta tai virkailijasta.

Tuomas näkee asian niin, että tulkki on tulkkaustilanteen ohjailija, joka ei kuitenkaan saa korjata osapuolia, vaikka tietäisi, että asiat menevät väärin. Vähän niin kuin roolipeleissä: pelinjohtaja ei saa vaikuttaa lopputulokseen, vaan mahdollistaa pelaajien omat valinnat.

– Se on minun roolini, joka vain pitää muistaa. Olen elinikäinen opiskelija ja yritän ymmärtää maailmaa monista eri näkökulmista, ja se on minun erikoiskykyni.

Entä onko tilannetta, jossa kokeneenkin tulkin erikoiskyky pettää?

– Kaikkea ei tietysti haluaisi tulkata. Joskus Donald Trumpin ja Joe Bidenin vaaliväittelyä katsoessani mietin, että olisipa kamalaa joutua tulkkaamaan tätä, hän nauraa.

Saa nähdä, miten Tuomas sen dilemman ratkaisee, jos hän vielä joskus pääsee presidenttien tulkiksi